Sain joululahjaksi uudet silmälasit!

Joulu ja uusi vuosi vierähtivät ohitse, ja mitään ei tullut tänne kirjoiteltua. Ei mikään ihan ihanteellinen alku voisi sanoa. Olen pahoillani tästä virheestä, mutta sellaista se on, kun yrittää järjestää joulua ja viettää lomia ja pitää vielä blogia, jota on vasta ensikertaa tekemässä ja kirjoittamassa. Jokin asia jäi taka-alalle, ja tällä kertaa se oli tämä blogi.

Nyt voisin kuitenkin hieman kertoa joulustani, ja siitä miten se sujui ja kuinka me sitä vietimme.

joulusta

Menimme yhdessä vaimon kanssa ensin 22 päivä Jyväskylään, jossa asuvat vaimoni vanhemmat. Vietimme muutaman päivän siellä, ja siellä juhlimme joulua hieman jo etukäteen. Kuitenkin tulimme takaisin 24 päivä melko illalla, jolloin menimme suoraan minun vanhempieni luokse, viettämään virallista joulua.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kokeilimme joulunviettoa tällä tavalla kahdessa paikassa näin tiheällä aikataululla. Mielestäni tämä toimi oikein hyvin, mutta huomasin kyllä että vaimostani tämä aikataulu oli vähän kiireinen, jonka takia luultavasti vietämme ensi vuonna joulua hieman eri tavalla juhlien.

Ensimmäiset juhlat ja tämä valejoulu olivat oikein mukavat tuolla hieman syrjemmässä. Vaimoni vanhemmat eivät siis asu mitenkään tuolla Jyväskylän keskustassa, vaan siellä syrjemmällä olevassa melkein maalaistalossa.

Pystyimmekin siellä viettämään sellaista vanhanajan joulua, joka oli oikein mukavaa vaihtelua tälläiselle kaupunki-ihmiselle. He ovat myös todella mukavia ihmisiä, joten nautin suuresti heidän kanssaan olosta.

Myös omilla vanhemmillani kaikki meni hyvin. Myös he asuvat omakotitalossa tässä melko lähellä meidän nykyistä kotia. Välimatkaa meillä on vain 22 kilometriä, joka tekee kyläilystä kyllä mukavan helppoa. Lisäksi pääsimme kotiin yöksi näppärästi nukkumaan, ja seuraavana päivänä palasimme sitten raikkaina takaisin vielä viettämään hieman pidempään joulun juhlia.

Vaimoltani sain tänä jouluna myös aivan ihanan lahjan, nimittäin uudet silmälasit. Ne tulivat vielä aivan puun takaa, sillä en osannut kyllä odottaa niitä yhtään. Hänellä itsellään ei ole laseja, joten tiesin että hänellä oli aika haastavaa ostaa niitä minulle. Hän kuitenkin kertoi, että se oli onnistunut jopa häneltä hyvin, kun hän oli ostanut nämä silmälasit netistä!

Pakko oli minunkin kysellä sitten kuitenkin, miltä sivuilta hän oli ne ostanut. Jos laseja sai kerran helposti netistäkin, niin kyllä minäkin voisin jossakin vaiheessa jotkut toiset silmälasit tilata. Kuulemma hän oli tilannut ne ihan tälläisen silmälasisivuston kautta, ohjeita seuraamalla. Kaikki oli mennyt helposti, ja ihan oikeat silmälasit oli tullut postissa viikon kuluttua tilauksesta.

Itse ostin hänelle hänen jo kauan kaipaamansa uuden imurin (I know, naiselle imuri). Lisäksi hän sai minulta uudet korvakorut ja pari pakkausta sukkia. Emme yleensä osta mitään kauhean isoa tai paljon lahjoja toisillemme, joten luulen niiden olleen ihan mieluisia.

Myös meidän vanhemmilleen ostimme yhdessä muutamat lahjat, mutta olemme muutenkin yrittäneet vähän vähentää tätä lahjojen ostoa. Ei se kuitenkaan ole se joulun tärkein puoli, sitten kun aikuistuu.

Mutta nyt on taas uusi vuosi alkanut, ja paluu arkeen. Onneksi sentään on lyhyempi viikko, kun perjantai on vapaana loppiaisen takia. Ja kohta se jo kevätkin tulee, can’t wait!

Vaimokkeen Raskaudesta

Silmiini osui pieni pätkä raskauden aikaisesta liikunnasta, siitä miten nainen liikkuu eri tavalla ensimmäistä ja toista odottaessaan. Liikkuminen on kuullemma vähäisempää ja varovaisempaa ensimmäisellä kerralla, minulla tämä pitää paikkansa.

raskausmassu

Inarin odotusaikana liikkuminen muuttui minimiin, myös se pieni hyötyliikunta väheni, koska olevinaan tuotti kipua tai ei muuten vain jaksanut. Kolhut, tökkäykset, kaikki äkillinen kosketus oli pelottavaa ja ajatus oli heti, “onhan vauva kunnossa?”, olin todella varovainen, ehkä jopa liian varovainen ja linnottauduinkin todella paljon sängyn, sohvan tai nojatuolimme syövereihin. En liikkunut, olin huono kuntoinen ja turvonnut pieni possu, muistan myös että oloni oli todellakin erinlainen tähän toiseen raskauteen verrattuna, huonompi. Tuntui kuin raskaus olisi ollut minulle sairaus joka pakottaa minut olemaan aloillani.

Ennen kuin rupesin odottamaan meille uutta tulokasta olin päättänyt että nyt teen tämän asian toisin ja olen mielestäni onnistunut siinä sen verran mitä olen voinut, raskauden ehdoilla olen mennyt mutta liikkumista en ole missään vaiheessa kokonaan lopettanut.

Tottakai liikkuminen on pakko nyt kun on olemassa jo vilkas taapero täällä kotona, eikä sellaista tosiaan voi pitää neljän seinän sisällä kaiken aikaa, varsinkaan näin kesän tulessa. On pakko mennä ainakin kerran päivässä ulos, parhain olisi jos taapero pääsisi kahdesti päivässä ulos. Ja tämänhän luokittelen itselleni täydelliseksi hyötyliikunnaksi.

Ratsastus oli Inarin raskauden jälkeen taas ykkösjuttu ja päätin, vaikka tulen raskaaksi, haluan jatkaa samalla tavalla ja ratsastaa mahdollisesti loppuun asti. No toisinhan siinä kumminkin kävi, viimoinen ratsastus kertani taisi olla raskauviikko 20 tienoilla. Menin käyntiä ja lantion liikkuminen tuotti minulle melko pahoja kipuja. Ratsastus muuttui todella epämiellyttäväksi ja tyydyin juoksuttamaan, hoitamaan ja olemaan muuten hevosten kanssa. Arvatkaa millaiset hingut olisi päästä jo hevosen selkään, onneksi siihen ei mene enää kauan.

Tämän raskauden kuntoilu saavutuksina pidänkin mummuassa, ratsastusta melko normaaliin tapaan 12. raskauviikoon asti, käynti ratsastusta noin 20 raskausviikolle, hölkkääminen hevosen kannsa 32 viikolla ja tänäänkin pienesti hyppelin ja hölkkärin Inari neidin kanssa ulkona.

Eli hiukan eri tavalla olen ottanu liikunnan merkityksen nyt kuin ensimmäisellä kerralla, lehden juttu oli siis oikeassa, ainakin minun kohdallani. Hassua myös että en saa itselleni niin sanotusti mitään epämiellyttävää tuntemusta liikkuessani vähän enemmän, jos mukaan ei lasketa epämiellyttävää vihlontaa alakerrassa joka johtuu vauvan laskeutumisesta. 

Tämän raskauden oloni ovat ihanat, varsinkin nyt hiukan vaikean alku- ja keskiraskauden päätyttyä. Olo on juuri sellainen että nyt lähtisi puolikas maratooni. Tunnen itseni ekaa kertaa elämässäni niin sanotusti hyvä kuntoiseksi. Outoa että se sattui tulemaan näin loppu raskauden aikaan.

Tällä hetkellä mennään sillä hyötyliikunnalla, kuuntelen kehoani ja menen sen mukaan. Tiedän mihin pystyn ja mihin en. Mutta olen äärimmäisen tyytyväinen siihen vähäänkin liikkumiseeni jonka pystyn tässä vaiheessa raskautta suorittamaan.

Inaria odottaessa tässä vaiheessa, taisi liikkuminen olla sohvan ja jääkaapin välillä..

Miten te olette liikkuneet raskausaikoina? Onko muilla käynyt samoin kuin minulla, varovainen ensimmäinen raskaus, reippaampi toinen raskaus?