Vaimokkeen Raskaudesta

Silmiini osui pieni pätkä raskauden aikaisesta liikunnasta, siitä miten nainen liikkuu eri tavalla ensimmäistä ja toista odottaessaan. Liikkuminen on kuullemma vähäisempää ja varovaisempaa ensimmäisellä kerralla, minulla tämä pitää paikkansa.

raskausmassu

Inarin odotusaikana liikkuminen muuttui minimiin, myös se pieni hyötyliikunta väheni, koska olevinaan tuotti kipua tai ei muuten vain jaksanut. Kolhut, tökkäykset, kaikki äkillinen kosketus oli pelottavaa ja ajatus oli heti, “onhan vauva kunnossa?”, olin todella varovainen, ehkä jopa liian varovainen ja linnottauduinkin todella paljon sängyn, sohvan tai nojatuolimme syövereihin. En liikkunut, olin huono kuntoinen ja turvonnut pieni possu, muistan myös että oloni oli todellakin erinlainen tähän toiseen raskauteen verrattuna, huonompi. Tuntui kuin raskaus olisi ollut minulle sairaus joka pakottaa minut olemaan aloillani.

Ennen kuin rupesin odottamaan meille uutta tulokasta olin päättänyt että nyt teen tämän asian toisin ja olen mielestäni onnistunut siinä sen verran mitä olen voinut, raskauden ehdoilla olen mennyt mutta liikkumista en ole missään vaiheessa kokonaan lopettanut.

Tottakai liikkuminen on pakko nyt kun on olemassa jo vilkas taapero täällä kotona, eikä sellaista tosiaan voi pitää neljän seinän sisällä kaiken aikaa, varsinkaan näin kesän tulessa. On pakko mennä ainakin kerran päivässä ulos, parhain olisi jos taapero pääsisi kahdesti päivässä ulos. Ja tämänhän luokittelen itselleni täydelliseksi hyötyliikunnaksi.

Ratsastus oli Inarin raskauden jälkeen taas ykkösjuttu ja päätin, vaikka tulen raskaaksi, haluan jatkaa samalla tavalla ja ratsastaa mahdollisesti loppuun asti. No toisinhan siinä kumminkin kävi, viimoinen ratsastus kertani taisi olla raskauviikko 20 tienoilla. Menin käyntiä ja lantion liikkuminen tuotti minulle melko pahoja kipuja. Ratsastus muuttui todella epämiellyttäväksi ja tyydyin juoksuttamaan, hoitamaan ja olemaan muuten hevosten kanssa. Arvatkaa millaiset hingut olisi päästä jo hevosen selkään, onneksi siihen ei mene enää kauan.

Tämän raskauden kuntoilu saavutuksina pidänkin mummuassa, ratsastusta melko normaaliin tapaan 12. raskauviikoon asti, käynti ratsastusta noin 20 raskausviikolle, hölkkääminen hevosen kannsa 32 viikolla ja tänäänkin pienesti hyppelin ja hölkkärin Inari neidin kanssa ulkona.

Eli hiukan eri tavalla olen ottanu liikunnan merkityksen nyt kuin ensimmäisellä kerralla, lehden juttu oli siis oikeassa, ainakin minun kohdallani. Hassua myös että en saa itselleni niin sanotusti mitään epämiellyttävää tuntemusta liikkuessani vähän enemmän, jos mukaan ei lasketa epämiellyttävää vihlontaa alakerrassa joka johtuu vauvan laskeutumisesta. 

Tämän raskauden oloni ovat ihanat, varsinkin nyt hiukan vaikean alku- ja keskiraskauden päätyttyä. Olo on juuri sellainen että nyt lähtisi puolikas maratooni. Tunnen itseni ekaa kertaa elämässäni niin sanotusti hyvä kuntoiseksi. Outoa että se sattui tulemaan näin loppu raskauden aikaan.

Tällä hetkellä mennään sillä hyötyliikunnalla, kuuntelen kehoani ja menen sen mukaan. Tiedän mihin pystyn ja mihin en. Mutta olen äärimmäisen tyytyväinen siihen vähäänkin liikkumiseeni jonka pystyn tässä vaiheessa raskautta suorittamaan.

Inaria odottaessa tässä vaiheessa, taisi liikkuminen olla sohvan ja jääkaapin välillä..

Miten te olette liikkuneet raskausaikoina? Onko muilla käynyt samoin kuin minulla, varovainen ensimmäinen raskaus, reippaampi toinen raskaus?